Oman elämänsä sankari

Mitä vaikeuksia olet kohdannut elämäsi aikana, mutta niistä huolimatta jaksanut yrittää ja ehkä jopa taltuttanut ne?

Vaikeuksien voittaminen on arvostettavaa ja myös ihailtavaa. Lopputulos ei kuitenkaan aina ole ratkaisevaa, vaan ylpeyttä ja onnistumista voi tuntea myös siitä, että on tehnyt parhaansa. 

Vaikeuksien voittaminen on aina henkilökohtainen saavutus, joka antaa tyydytystä ja ylpeyttä siitä mitä on osannut, mihin on pystynyt ja missä on onnistunut. Oman elämänsä sankari on jokainen, joka pitää kiinni omista haaveistaan ja tavoitteistaan ja pääsee esteistä ja vastoinkäymisistä huolimatta eteenpäin elämässään. Sankaruutta on myös se, että jaksaa yrittää pelosta, epäonnistumisista ja vastoinkäymisistä huolimatta. 

Mitkä ovat sinun elämäsi toiveet ja arvot? Mitä kaikkea ne käytännössä tarkoittavat kohdallasi? Mistä arvoista ja toiveista et ole valmis tinkimään? Onko elämäsi eri osa-alueilla esim. ihmissuhteet, vapaa-aika, harrastukset, samat arvot? 

Kirjoitin blogissani  arvo-ohjatusta elämästä ja arvojen huomioimisesta päivittäisessä elämässä ja ajankäytössä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *